Kesko

Asiakastarinat

Kesko

Yhdessä kasvaneet

Ensimmäiset Pirkka-tuotteet tulivat markkinoille vuonna 1986. 1990-luvulle tultaessa sopimusvalmistus alkoi kiinnostaa kauppaketjuja yhä enemmän. Se, että hyvälaatuisia tuotteita voidaan tarjota kuluttajille myös omalla tuotemerkillä, oli vahva kilpailuetu. Myös Maustajan rooli alkoi painottua yhä vahvemmin sopimusvalmistukseen.

Uusia makumaailmoja

Maustajan ensimmäinen Private label -kumppani olikin suomalainen Kesko, jonka kanssa yhteinen taival alkoi 90-luvun lopulla Pirkka-ketsupin myötä.

“Pirkka-ketsupista ollaan edetty uusiin aluevaltauksiin.”

Yhteistyö sujuu edelleen kolmekymmentä vuotta myöhemmin mainiosti ja molemmat osapuolet ruokkivat toisiaan uusien tuoteideoiden myötä.

Ketsupista ollaankin edetty ruokatrendien ja uusien makutottumusten myötä myös täysin uusiin aluevaltauksiin. Tämän päivän kuluttajille Maustaja valmistaa mm. Pirkka Aiolin, Pirkka Remouladen ja Pirkka Paprikamajoneesin.

Monipuoliset pakkausratkaisumme ›

Näitä valmistamme ›

Kaikenkattavat palvelumme ›

Hyödynnä Maustajan koko palvelukonsepti ja keskity itse oleelliseen.

Onko sinulla kysyttävää?

Ota meihin rohkeasti yhteyttä!

    Vastaamme sinulle takuuvarmasti!

      We guarantee
      to reply!