Uutiset

Uutiset

Robotti tuli taloon

18.6.2018

Maustaja on mukana OAMK:n Tehoja -hankkeessa, jossa tutkitaan edellytyksiä kustannustehokkaan tuotantoautomaation soveltamiseksi alueen elinkeinoelämässä.

Tuottavuutta joustavalla automaatiolla – TEHOJA hankkeessa Oulun ammattikorkeakoulu etsi uusimmille roboteille soveltuvia käyttökohteita. Lisäksi tutkittiin, miten uusimmista roboteista saadaan sekä kustannustehokkaasti joustavia että pien- ja keskisuureen sarjavalmistukseen soveltuvia. Ja myös sitä, mitä kustannustehokas käyttö edellyttää yritykseltä. Rahoittajana toimivat Pohjois-Pohjanmaan liitto ja EU.

Maustajalla hankkeen myötä tutkittiin pikarien automaattipakkaamisen mahdollisuutta ns. yhteistyörobotin avulla. Kaksi OAMK:n opiskelijaa suunnitteli ja rakensi pikaripakkaussolun prototyypin. Robotti soveltuu yhteistyöhön ihmisen kanssa ilman turva-aluetta ja se on varustettu sovelluksen vaatimalla tarttujalla.  Projekti on edennyt aikataulussa ja prototyypin tuotantotestaukseen päästiin aidoissa olosuhteissa kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

Molemminpuolinen hyöty

Yhteistyö oppilaitosten ja opiskelijoiden kanssa on tärkeää Maustajalle monesta eri näkökulmasta. Yhteistyössä saadaan puolin ja toisin konkreettista hyötyä, kun opiskelijat syventyvät ratkaisemaan yrityksen todellista haastetta. Oppilaitos ja opettajat saavat hyviä käytännön esimerkkejä opetukseensa yritysten aidoista tilanteista. Opiskelijoille on innostavaa ja erittäin palkitsevaa nähdä heidän työnsä pääsevän käyttöön oikeassa yhteydessä. Maustaja puolestaan saa viimeisimpiin teorioihin tukeutuvia ratkaisuja. Samalla yritys pääsee esille mahdollisena tulevaisuuden työpaikkana nuorille.

Kiinnostuitko?
Lue lisää hankkeesta OAMK:n sivuilta.

    Tilaa uutiskirje

    Tilaa nyt Maustajan ilmainen uutiskirje sähköpostiisi. Uutiskirje ilmestyy muutaman kerran vuodessa.


    Rekrytointi

    Työhyvinvointi on Maustajan toimintaa keskeisesti ohjaava tekijä. Lue lisää rekrytoinnista

      Subscribe to newsletter

      Subscribe to Maustaja's free newsletter. The newsletter is emailed a few times a year.


      Onko sinulla kysyttävää?

      Ota meihin rohkeasti yhteyttä!

        Vastaamme sinulle takuuvarmasti!

          We guarantee
          to reply!