Uutiset

Uutiset

Premium-tuotteiden osuus kaupan omista merkeistä kasvussa

8.8.2018

Vuoden tärkein sopimusvalmistajatapahtuma, “World of Private Label” International Trade Show, järjestettiin toukokuun lopulla Amsterdamissa.

Maustaja päätti keskittyä messuilla ajankohtaiseen teemaan, vegeen, joka on kasvava ruokatrendi kaikkialla maailmassa. ”Pikariin pakattu vege-majoneesimme kiinnosti sekä tuotteena että pakkauksena”, kertoo Juha Korhonen Maustajalta.

Kaupan omien merkkien markkinaosuus on maailmanlaajuisesti korkeampi kuin koskaan aikaisemmin ja kaupat ovat kiinnostuneita kehittämään ja markkinoimaan tuotteita ja tuotekonsepteja ahkerasti. Markkinan suunta näyttää olevan se, että kauppa kasvattaa jatkuvasti arvokkaampien, ns. premium-tuotteiden osuutta omien merkkien valikoimissaan. Markkina kasvaa myös tuotteiden lisäarvon kehityksen kautta. Kuluttajille tämän näkyy uusina vaihtoehtoina ja jonkin verran kalliimpina, mutta varmasti laadukkaampina tuotteina.

”Tässä kehityksessä mekin haluamme olla mukana omien kumppaniemme kanssa. Oma tuotekehityksemme pystyy loihtimaan upeita premium-tuotteita tai valmistamaan niitä asiakkaan omalla reseptillä. Laadukkaat raaka-aineet ovat meille kunnia-asia, osaavissa käsissä niistä syntyy maku.”

Kiinnostuitko?
Lue uutinen Maustaja mukana maailman suurimmilla alan messuilla.
Tutustu Maustajan omiin tuotekonsepteihin.

    Tilaa uutiskirje

    Tilaa nyt Maustajan ilmainen uutiskirje sähköpostiisi. Uutiskirje ilmestyy muutaman kerran vuodessa.


    Rekrytointi

    Työhyvinvointi on Maustajan toimintaa keskeisesti ohjaava tekijä. Lue lisää rekrytoinnista

      Subscribe to newsletter

      Subscribe to Maustaja's free newsletter. The newsletter is emailed a few times a year.


      Onko sinulla kysyttävää?

      Ota meihin rohkeasti yhteyttä!

        Vastaamme sinulle takuuvarmasti!

          We guarantee
          to reply!