Uutiset

Uutiset

Maustajan tuotekehitystiimi esittäytyy – Pauliina Paavola

8.8.2018

Pauliina Paavola on tuotekehitystiimin uusin tulokas. Hän aloitti maustajana syyskuussa 2017. Pauliina on työskennellyt elintarvikealalla jo useita vuosia, ja aikoinaan innostus lähti lukion jälkeisestä työpaikasta meijerissä. Pauliina on bio- ja elintarviketekniikan insinööri ja opiskelee lisäksi työn ohessa tekniikan (YAMK) tutkintoa teknologialiiketoiminnasta.

Millainen on maustajan tyypillinen työpäivä?

Olen ensimmäisen vuoden aikana päässyt tutustumaan kattavasti uudenlaisten tuotteiden suunnitteluun, sopivien raaka-aineiden etsintään ja pakkauksen valintaan. Näihin kaikkiin työvaiheisiin pääsen tuomaan mukaan omaa osaamistani – sekä luovuuttani.

Mikä työssäsi on parasta?

Työni on todella monipuolista! Ei ole vielä tullut vastaan kahta samanlaista työpäivää, sillä meneillään olevat projektit ja niihin liittyvät tarpeet ovat hyvin erilaisia. On hienoa tuoda yhdessä asiakkaiden kanssa kuluttajien saataville uusia makuja.

Mikä on mielestäsi tämän hetken kiinnostavin trendi elintarvikealalla?

Esimerkiksi vegaaniset tuotteet, smoothiet ja luomutuotteet näkyvät tällä hetkellä usein Maustajan koekeittiössä. Erityisesti näihin tuoteryhmiin liittyvää kehitystä seuraan mielenkiinnolla ja haluan tuoda siihen myös omaa osaamistani.

Miten maustat oman ruokasi?

Pidän leipomisesta ja kokeilen mielelläni erilaisia reseptejä. Matkustellessa tutustun eri ruokakulttuureihin ja maistelen uusia ruokia. Työn puolesta seuraan aktiivisesti kansainvälisiä elintarvike- ja tuotekehitykseen liittyviä uutisia ja trendejä.

    Tilaa uutiskirje

    Tilaa nyt Maustajan ilmainen uutiskirje sähköpostiisi. Uutiskirje ilmestyy muutaman kerran vuodessa.


    Rekrytointi

    Työhyvinvointi on Maustajan toimintaa keskeisesti ohjaava tekijä. Lue lisää rekrytoinnista

      Subscribe to newsletter

      Subscribe to Maustaja's free newsletter. The newsletter is emailed a few times a year.


      Onko sinulla kysyttävää?

      Ota meihin rohkeasti yhteyttä!

        Vastaamme sinulle takuuvarmasti!

          We guarantee
          to reply!