Uutiset

Uutiset

Jenni rakastaa ruokaa ja huolehtii laadusta

5.11.2021

Jenni Ahlqvist aloitti laatuasiantuntijan työt Maustajalla kesäkuussa. 

Alalle hakeutumisen syy on selkeä: ”Ruoka. Rakastan ruokaa. Tykkään kokkailla kotona erilaisia ruokia ja kokeilla kaikenlaisia uutuuksia. Halusin tekniikan alan koulutuksen ja elintarvikealalla oli tarjolla suuntautumisvaihtoehtoja. Keväällä valmistuin Hämeen ammattikorkeakoulusta elintarvikeinsinööriksi”, Jenni kertoo

Laatuasiantuntijana Jenni vastaa päivittäin Maustajan tuotteiden laadusta, poikkeavien tuotteiden hyväksymisestä sekä erilaisten laadun mittarien seurannasta ja kehityksestä. Hän seuraa aktiivisesti elintarvikelainsäädäntöä ja varmistaa, että kehitetyt ja valmistettavat tuotteet ovat määräysten mukaisia.

”Todella tärkeää on, että pysyy ajan hermolla, oli kyse sitten lainsäädännön muutoksesta tai isoista tapahtumista. Esimerkiksi juuri äskettäin EU-alueelta löytyi etyleenioksidia lisäaineista ja tuotteista, joista sitä ei saisi löytyä. Suomessakin se aiheutti tuotteiden takaisinvetoja, mutta Maustajalla ei onneksi tarvinnut ryhtyä toimenpiteisiin”, Jenni kertoo.

Jenni pitää työtehtäviensä vaihtelevuudesta ja iloitsee mukavista työkavereista. ”Täällä on todella hyviä tyyppejä töissä ja kaikkien kanssa on ollut tosi kiva tehdä töitä. Täällä jokainen päivä on erilainen. Osallistumalla laatujärjestelmiemme auditointiin sekä painimalla elintarviketurvallisuus- ja laatusertifikaattimme kanssa, saa todella monipuolisen kuvan Maustajan toiminnasta. Se, että olen saanut toteuttaa itseäni omannäköisillä laatujärjestelmillä ja pystynyt kehittämään koko yrityksen toimintaa laadun näkökulmasta on todella palkitsevaa. Meitä aloitti keväällä kaksi todella innokasta uudistajaa, ja meininki on ollut äärimmäisen hyvä.”

”Ruoka on vapaa-aikanakin läsnä, mutta kyllä myös ulkoilen islanninlammaskoirani kanssa”, Jenni nauraa. ”Nyt syksyllä aloitin elintarviketieteiden maisteritutkinnon Helsingissä, koska haluan oppia lisää ja saavuttaa ylemmän korkeakoulututkinnon. Mikä parasta, saan tehdä koulujuttuja työajalla, mikä kertoo siitä, että Maustajalla arvostetaan elinikäistä oppimista.”

    Tilaa uutiskirje

    Tilaa nyt Maustajan ilmainen uutiskirje sähköpostiisi. Uutiskirje ilmestyy muutaman kerran vuodessa.


    Rekrytointi

    Työhyvinvointi on Maustajan toimintaa keskeisesti ohjaava tekijä. Lue lisää rekrytoinnista

    Onko sinulla kysyttävää?

    Ota meihin rohkeasti yhteyttä!

      Vastaamme sinulle takuuvarmasti!