Jenni rakastaa ruokaa ja huolehtii laadusta

Alalle hakeutumisen syy on selkeä: ”Ruoka. Rakastan ruokaa. Tykkään kokkailla kotona erilaisia ruokia ja kokeilla kaikenlaisia uutuuksia. Halusin tekniikan alan koulutuksen ja elintarvikealalla oli tarjolla suuntautumisvaihtoehtoja. Keväällä valmistuin Hämeen ammattikorkeakoulusta elintarvikeinsinööriksi”, Jenni kertoo

Laatuasiantuntijana Jenni vastaa päivittäin Maustajan tuotteiden laadusta, poikkeavien tuotteiden hyväksymisestä sekä erilaisten laadun mittarien seurannasta ja kehityksestä. Hän seuraa aktiivisesti elintarvikelainsäädäntöä ja varmistaa, että kehitetyt ja valmistettavat tuotteet ovat määräysten mukaisia.

”Todella tärkeää on, että pysyy ajan hermolla, oli kyse sitten lainsäädännön muutoksesta tai isoista tapahtumista. Esimerkiksi juuri äskettäin EU-alueelta löytyi etyleenioksidia lisäaineista ja tuotteista, joista sitä ei saisi löytyä. Suomessakin se aiheutti tuotteiden takaisinvetoja, mutta Maustajalla ei onneksi tarvinnut ryhtyä toimenpiteisiin”, Jenni kertoo.

Jenni pitää työtehtäviensä vaihtelevuudesta ja iloitsee mukavista työkavereista. ”Täällä on todella hyviä tyyppejä töissä ja kaikkien kanssa on ollut tosi kiva tehdä töitä. Täällä jokainen päivä on erilainen. Osallistumalla laatujärjestelmiemme auditointiin sekä painimalla elintarviketurvallisuus- ja laatusertifikaattimme kanssa, saa todella monipuolisen kuvan Maustajan toiminnasta. Se, että olen saanut toteuttaa itseäni omannäköisillä laatujärjestelmillä ja pystynyt kehittämään koko yrityksen toimintaa laadun näkökulmasta on todella palkitsevaa. Meitä aloitti keväällä kaksi todella innokasta uudistajaa, ja meininki on ollut äärimmäisen hyvä.”

”Ruoka on vapaa-aikanakin läsnä, mutta kyllä myös ulkoilen islanninlammaskoirani kanssa”, Jenni nauraa. ”Nyt syksyllä aloitin elintarviketieteiden maisteritutkinnon Helsingissä, koska haluan oppia lisää ja saavuttaa ylemmän korkeakoulututkinnon. Mikä parasta, saan tehdä koulujuttuja työajalla, mikä kertoo siitä, että Maustajalla arvostetaan elinikäistä oppimista.”

Onko sinulla kysyttävää?

Ota meihin rohkeasti yhteyttä!

    Vastaamme sinulle takuuvarmasti!

      We guarantee
      to reply!

      Sertifikaatit ohjaavat hankinnan laatua

      Pitkät toimittajasuhteet ja sopimuksin määritellyt laatukriteerit takaavat sen, että asiakkaidemme tuotteissa käytetään aina laadukkaita ja tarkastettuja raaka-aineita. Laadun lisäksi voimme luottaa toimittajiemme toimituskykyyn ja tiedämme saavamme raaka-aineet kilpailukykyiseen hintaan.
      Tavarantoimittajiimme kuuluu sekä isoja kansainvälisiä että pieniä kotimaisia toimijoita, ja teemme tiivistä yhteistyötä esimerkiksi merkittävimpien elintarvikepakkausvalmistajien kanssa. Raaka-aine- ja pakkaustarvikevalinnat tehdään tiiviissä yhteistyössä asiakkaan, toimittajien ja tuotekehityksemme kanssa.

      ”Toimittajavalintaamme ohjaavat yrityksellämme olevat elintarviketurvallisuussertifikaatit BRC ja FSSC 22000, jotka antavat hyvin selkeät ja tiukat vaatimukset toimittajien hyväksyntäprosessille”, kertoo materiaalipäällikkö Sami Sikkilä. ”Toimittajavalinnan yhteydessä toteutamme toimittajakyselyn ja tarvittaessa myös auditoimme toimittajan.”
      Maustajalla on sähköinen toimittajarekisteri josta on helppo tarkistaa, mitä sertifikaatteja toimittajilla on, milloin se on viimeksi auditoitu ja onko toimittajakyselyyn vastattu. Toimittajakysely tehdään kolmen vuoden välein.

      Laatua ei saa halvalla

      Kun laatu määrittelee hankintaa, raaka-aineiden vastaanottotarkastuksissa tulee harvoin esille sellaisia puutteita, että toimitettu erä jouduttaisiin palauttamaan takaisin toimittajalle. ”Viimeksi sellaista tapahtui kolmisen vuotta sitten”, Sami kertoo. Kyse oli mausteseoksen sellerikontaminaatiosta, jonka vuoksi useiden valmistajien tuotteita jouduttiin vetämään pois markkinoilta. ”Ehkä tyypillisempi palautuksen syy on raaka-aineen liian lyhyt päiväys eli säilyvyysaika, eikä niitäkään nyt usein tapahdu.”

      Useimmiten Maustaja hoitaa valmistettavan tuotteen koko prosessin aina tuotekehityksestä ja materiaalihankinnoista tuotantoon ja pakkaukseen. ”Jotkut asiakkaat määrittelevät meille valmistettavaksi antamiensa tuotteiden raaka-aineet ja mahdollisesti pakkauksetkin hyvinkin tarkasti ja ne jopa saatetaan hankkia asiakkaan neuvottelemilta toimittajilta. Tai asiakas määrittelee jonkin tietyn ainesosan laadun ja me vastaamme muusta, sekin sopii meille oikein hyvin”, Sami toteaa.

      Hankinnoissa tulee harvoin eteen saatavuus- tai muitakaan ongelmia. ”Tuotantoomme sopivaa luomukurkkua jouduimme taannoin kyllä metsästämään aika kauan ennen kuin löysimme oikean laadun ja sopivan pakkauksen, mutta nyt tiedämme, mistä sitäkin saa.”

      Onko sinulla kysyttävää?

      Ota meihin rohkeasti yhteyttä!

        Vastaamme sinulle takuuvarmasti!

          We guarantee
          to reply!