Maustaja-Opisto on uusi sähköinen koulutusympäristö, jossa maustajalaiset opiskelevat ja suorittavat toimenkuvaansa vastaavia kursseja vapaasti omien aikataulujensa mukaan.
Päätös opiston perustamisesta tehtiin jo keväällä 2018. Taustalla olivat hyvät kokemukset vastaavanlaisesta koulutusratkaisusta, jota oli käytetty yhteistyökumppani Go Onin kanssa vuokratyöntekijöiden perehdyttämiseen.
”Vuosikalenteriimme kuuluvat säännölliset omavalvonnan kertauskoulutukset, mutta yhteisten koulutustilaisuuksien järjestäminen 3-vuorotyössä olevalle henkilöstölle on haasteellista. Siksi verkkokoulutus vaikutti hyvältä ajatukselta. Keväällä saimme lopulta valmiiksi kokonaisuuden, jota ollaan nyt ottamassa käyttöön”, kertoo Maustajan henkilöstöpäällikkö Jari Partanen.
Räätälöidyt oppisisällöt joustavasti haltuun
Partanen on yhdessä tuotekehitys- ja laatupäällikkö Johanna Myllykankaan kanssa koostanut Maustaja-Opistoon koulutussisällön, jossa suoritettavat kurssit määräytyvät henkilöittäin kunkin toimenkuvan mukaan. Esimerkiksi tuotannon ja varaston työntekijöillä on ohjelmassa kurssikategorioita aina hygieenisistä työtavoista allergeeneihin, kriittisiin hallintapisteisiin ja lasinhallintaan.
“Pidimme kesäkuun alussa Johannan kanssa kesätyöntekijöille infotilaisuuden, jossa kävimme läpi hygieniapuolen koulutusmateriaalia. Kokonaisuus toimi hyvin, ja opit tuntuvat menneen myös perille”, kehuu Partanen.
“Maustajan väki on ottanut tiedon opiston avaamisesta vastaan kiinnostuneena ja hyvällä mielellä. Verkko-opiskelu tuo lisää joustavuutta ja vapautta vuosittaisten omavalvonnan kertauskurssien suorittamiseen. Nettipohjainen ratkaisu toimii myös mobiilissa, ja jokainen voi käyttää sitä omilla tunnuksillaan aina, kun muun työn lomassa on sopivia hetkiä.”
Maustajalaisten opiskelu turvaa myös asiakkaiden etuja
Maustajan asiakkaiden näkökulmasta henkilöstön koulutukseen panostaminen on osa tuotelaadun ja tuoteturvallisuuden varmistamista.
“Ammatillisen kehittymisen ja osaamisen tukeminen kuuluvat Maustajan työhyvinvointimalliin, ja haluamme toimia edelläkävijänä tälläkin alueella. Tulevaisuudessa tätä verkkoympäristöä tullaan hyödyntämään varmasti muidenkin sisältöjen, kuten työohjeiden tallentamiseen ja jakamiseen”, vakuuttaa Partanen.